Kevennystä raskaaseen EU-agendaan


31.5.2010
VN:F [1.7.5_995]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Eurooppa-salin runoilta keskellä työviikkoa piristi elämänmenoa. Asiat EU:n agendalla ovat viime aikoina olleet raskaanpuoleisia. Taloutta ja vakauttamistoimia, EU-lainaa kestämättömän tilanteen korjaamiseksi. Jopa Eurooppa-päivän sateet ja kylmyys olivat kuin muistutus vallitsevasta vaikeasta tilanteesta. Ei ollut tungosta Espan puistossa kaatosateella kahdessa asteessa. Ulkoministeri Stubbin positiivinen ote elämään ja Euroopan unioniin pelasti paljon. Hymyillen hän kiitti kuulijoita sinnikkyydestä ja vaati komissiota tarjoamaan kuulijoille juomaa Kappelissa. Liikunnan ilostako noin näkyvä positivismi kumpuaa?

Iloinen oli myös runoiltamme. Runoilijat Henri Hirvenoja ja Solja Krapu lausuivat runoja ja kertoivat niiden synnystä. Ei olekaan niin, että runous kumpuaa vain suuresta elämäntuskasta. Ihmisen arjesta, arkitilanteista, syntyy runoja, tarinoita, kuvauksia. Mutta onko meistä kaikista runoilijaksi? Jos luovia, innovatiivisia ihmisiä on tutkimusten mukaan vain viisi prosenttia ihmisistä, on vastaus kysymykseen kielteinen. Mutta runoilijavieraamme herättivät meidät arjen väsyttämät kuulijat nauramaan. Tulimme hyvälle tuulelle koko loppuillaksi. Tätä täytyy saada lisää!

Mietimme seuraavaa kirjailijaa. Kevään kolmesta kirjailijavieraasta kaksi on ruotsinsuomalaisia, Ruotsi oli EU:n puheenjohtajamaa viime syksynä. Nyt on Espanjan ja kohta Belgian vuoro. Haku on päällä.

Number of views: 15915


  • Aiheeseen ei liity artikkeleita

Jätä vastaus

Please copy the string Bw2rON to the field below: