Muuttopaineita?


7.6.2010
VN:F [1.7.5_995]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Lämpö hellii Helsinkiä, Espa on täynnä väkeä, musiikki tulvii avoimista ikkunoista sisään. Houkuttelevia, isoja värikkäitä tyynyjä puiston penkeillä, ilma iloa tulvillaan. Marimekkoa säät suosivat, jälleen kerran. Helmat heiluvat ja värit hehkuvat muotinäytöksessä.

Toisin oli säiden laita Eurooppa-päivän tapahtumassa kuukausi sitten. Sää suorastaan pieksi meitä. Siksi ehdotan, että edustuston ‘lippulaivahankkeen’, Eurooppa-päivän viettoa siirrettäisiin Suomessa kuukausi eteenpäin.

Muutoksia voi merkitä myös uutinen, josta kerrottiin päivän lehdessä: Kämppi menee remonttiin. Strindbergin ravintola suljetaan ja remontti merkitsee muutoksia muun muassa Marimekolle. Sen sisäänkäynnistä tehdään pääsisäänkäynti Kämp-galleriaan. Entä me muut, miten meidän käy? Nyt kun Eurooppasali on saanut jalansijaa kansalaisten tapaamispaikkana ja talon ovet ovat entistä useammin yleisölle auki, on tärkeää taata toiminnan jatkuvuus. Kevään kuluessa kävijöitä on tilaisuuksissa ollut n. 2500. Jos muutto tulee, toivottavasti ei etäälle Espalta.

Muutto on monen mielestä rankka kokemus. Useimmiten onkin, mutta on muutossa myös uuden alku. Nurkat siivotaan, turhasta luovutaan ja tehdään tilaa uudelle. Käydään elettyä elämää ja tehtyjä töitä läpi. Jos muuttoon voi ajoissa varautua, siitä selviää hengissä. Tiedän, koska olen muuttanut ainakin kymmenen kertaa.

Number of views: 15959


  • Aiheeseen ei liity artikkeleita

Jätä vastaus

Please copy the string imUOmj to the field below: