Tuulen uusi ulottuvuus

23.4.2010
Sukulaiset Barcelonassa ja USA:ssa odottavat paluulentoa Suomeen. Edustustossa kolme tuhkapakolaista odottaa paluulentoa työpaikoille Brysseliin ja Hongkongiin. Lentoni Nizzaan peruin eilen, kuvittelin, ettei sitä lennetä. Kone on kuitenkin lähdössä tunnin kuluttua. Pitipä sattua! Lennolta jäämiseni on vain pieni takaisku monen muun ongelmiin verrattuna. Suhteellisuudentaju on tärkeä ominaisuus takaiskujen suhteen. Aamu-TV:ssä geologi vertasi tulivuorta nukkuvaan jättiläiseen ja tuhkapilviä sen murahdukseen. Geologin mielestä ilmiössä ei ole mitään poikkeavaa, jättiläinen voi hyvin. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna jättiläinen on murahdellut harvakseltaan, satoja vuosia voi mennä sikeässä unessa. Lentomatkustajien oikeuksista riittää keskustelua tuhkakriisin jälkeenkin. Osa lentoyhtiöistä pitää tilannetta poikkeuksellisena, eikä siksi ota EU-asetusta huomioon. Komission kanta on toinen, huolenpitovelvoite matkustajista pätee tässäkin tilanteessa. Kriisin taloudellisia vaikutuksia arvioidaan työryhmässä, jossa ovat mukana liikennekomissaari, talouskomissaari ja kilpailu- ja valtionapuasioista vastaava komissaari. Kreikan ongelmien ohella suomalaiskomissaarimme pohtii ilmatilan sulkemisesta jäsenmaille syntyvää talousvajetta. Valtiontuet lentoyhtiöille ovat poikkeustilanteessa mahdollisia, mutta komissiolle ei vielä ole tällaisista toimista ilmoitettu.
Tuulet ovat mielessäni aina kun edessä on merimatka. Heikko tuuli sopii minulle parhaiten. Kestän myös kohtalaista tuulta, mutta kovalla tuulella en veneilystä nauti, saatan jopa jäädä maihin. Vene lasketaan kohta vesille ja tarkkailen taas tuulia. Niillä on tuhkakriisin takia uusi ulottuvuus.
Kunpa jättiläinen ja sen kaveri pysyisivät sikeässä unessa.
Number of views: 15923

